Palvelua yli 30 vuoden kokemuksella!Autopurkamon historiaNurmon Autopurkaamon juuret ulottuvat vuoteen 1971, jolloin se aloitti toimintansa henkilö-, paketti- ja kuorma-autoilla VM-Koneen tiloissa Seinäjoella. Vuonna 1985 autohajottamo siirtyi Nurmon Koliiniin, jolloin nimi muuttui Nurmon Autopurkaamoksi. Tällöin autopurkaamo keskitti toimintansa henkilö- ja pakettiautoihin. Lisäksi mukaan tulivat autojen renkaat ja vanteet yhä enenevässä määrin. Nykyinen toimitusjohtaja Markus Pesonen "hyppäsi puikkoihin" vuonna 1993. ![]() Vuosien 1995-1999 aikana on toteutettu merkittäviä uudistuksia. Kuljetuskalusto uudistui niin, että on mahdollista noutaa kolariautot myös maakunnasta - oli ne sitten kuinka pahasti kolaroituja tahansa. Samalla pihan järjestely tehostui huomattavasti, koska nostovoimaa löytyy pihan joka puolelle ja vähän ylikin. ![]() Vuonna 1996 aloitettiin toimitilojen ajanmukaistaminen rakentamalla kokonaan uudet asiakaspalvelutilat. Uusiin tiloihin hankittiin ATK-järjestelmä ja nykyään varaosat siirtyvät koneelle kiihtyvällä tahdilla. Autojen purkupuoli uusittiin ja sisältäen mm. täydellisen nesteiden poistojärjestelyn. Asiakaspalvelun kannalta merkittävää oli lämpimän asennustilan käyttöönotto ja tiedotuksen tehostuminen (WWW-sivut, esitteet jne). Vuonna 2006 hankimme uuden lämpimän hallitilan ja autojen purkaminen on entistä helpompaa. Samassa yhteydessä henkilökuntamme sosiaaliset tilat uudistettiin ja saimme myös lisää varastotilaa. ![]() Vuonna 2011 uudistimme kuljetuskalustoa hankkimalla kahdella nosturilla varustetun hinausauton. Nyt pystymme hakemaan autoja entistä kauempaa ja vaikeammista paikoista. ![]() Autopurkamon osahaku uudistusVuodesta 2004 lähtien varaosiamme on pystynyt hakemaan ja tilaamaan Internetissä toimivan varaosahaun kautta. Tämän vuoksi varaosat on merkitty viivakoodilapuilla, joissa autonosan tärkeimmät tiedot. Viivakoodilaput nopeuttavat osien varastokäsittelyä ja myyntiä. Alla olevassa kuvassa näkyy laputettuja osia varastohyllyssä. ![]() Nykyään autopurkamo toimii nykyaikaisissa tiloissa, joissa on mahdollista saada monipuolista palvelua periaatteella: "Jos meillä ei oo, niin yritetään neuvoa mistä osa löytyy". Tässä tehtävässä meitä auttaa laaja kontaktiverkostomme ja käytössämme olevat erilaiset varaosatietojärjestelmät. Tulevaisuuden suunnitelmiaAutokannan uudistuessa, pyrimme laajentamaan toimintaa ja purkamaan yhä uudempaa kalustoa. Myös tietotekniikka tulee yhä voimakkaammin mukaan toimintaamme ja uskomme sen edelleen parantavan asiakaspalvelua. Ympäristöstä huolehtiminen jatkuu myös tulevaisuudessa entistä monipuolisimmin keinoin.
|